IlvesPoli -13, S19 (19.-20.10.)

Päivä 43: Sankarimme eivät ole vieläkään kirjoittaneet poliraporttia... Raavin jotain kasaan heikkojen muistojeni pohjalta, jos tekstistä löytyy asiavirheitä niin valitukset käsittelee perinteisesti kämpän takka. Fotograafista todistusaineistoa ei myöskään itseltäni löydy, sellaista omistava otttakoon yhdeyttä nettisivujen moderaattoriin kuvituksen lisäämiseksi.

Leiri oli sovittu alkamaan klo 12, joten ensimmäiset urheat kavalaiset saapuivat paikalle jo 12.20. Syytämme vesilahden heikkoa teleliikennettä ja sokkeloista tieverkostoa, joiden takia navigaattori ei pysynyt auton vauhdin mukana.

Leirillä paikalla oli ainakin Rami, Juuso, Santeri, Jesse, Oskari, Vilja, Katja. Ensimmäisenä ohjelmanumerona oli pitkähkö taideprojekti jossa ensin piirettiin maisemamaalauksia rajoitetuilla piirtovälineillä ja myöhemmin taideprojektit muokatiin lennokeiksi joiden tehtävänä oli joko pysyä ilmassa tai edetä mahdollisimman pitkä matka. Vähemmän yllättäen vastatuulen iskiessä paras lennokkimuoto oli myttypallo. Kilpailun lennokkiosan voitti kuitenkin Oskari myttypallottomalla lennoikkimuodolla, liitoaikakilpåailun voitti Juuso ja paras maalaus oli kai Santerin?

Ohjelmanumero kaksi oli kevään kisatehtävän testaus, kalastimme Lemminkäisen legendaa mukaillen eläimenluita mutalammesta. Pienen tuotekehittelyn jälkeen rasti todettiin toteutuskelpoiseksi.

Tämän jälkeen totesimme ulkoilman olevan kovin viileä ja siirryimme suurimmilta osin sisätiloihin jossa Santeri kokkasi päivällisen. Päivällinen oli kulttuurien ja makujen sekamelska, sisältäen hotdogeja joiden täytteenä oli korealaisia makuja kuten kimchi ja Dangjotain. Korea-ainekset olivat kotitekoisia ja maukkaita.

Poli pelattiin kynttilänvalossa, joku voisi vetää mustalammille sähköt... tästä huolimatta Mikke saatiin jälleen mukaan etäyhteydellä. Voitto ei sentään tällä kertaa mennyt kotimaan ulkopuolelle vaan hervantaan (=KaValaan) Jessen kerätessä potin. Huomioitavaa tämän vuoden Polissa oli äärimmäisen hidas alku, kukaan ei pudonnut ensimmäisen parin tunnin aikana mutta heti kun pari ensimmäistä tipahti niin voi pojat kuinka SP alkoi verottaa pelaajien massivaroja. Kriittisiä pelitilanteita olivat ainakin loppuhetkien taktinen vapaudu vankilasta-kortin käyttö sekä Juuson hyvä käytös turvan huostassa, vain yhden vuoron turvakeikka kostautui häviöön heti pari vuoroa myöhemmin.

Polin jälkeen saunottiin, haukuttiin mustalammin mustuutta ja yritettiin pelata matikkapohjaista kaverinkoijaus/juonittelupeliä joka olisi selkeästi tarvinnut virkeämpiä pelaajia. Katja tai Vilja voitti ja sai karkkia palkinnoksi, tai ainakin ostin palkinnot, toimitus saattoi unohtua.

Yö koostui useamman henkilön kuorsaamisesta pienessä tilassa sekä rohkeasta yrityksestä nukkua ulkona joka päättyi pelottaviin varjoihin, karhunpelkoon sekä kylmään tuuleen. Aamulla Oskari pannutti jämäruuat alkupalaksi, siivosimme raivokkaasti ja poistuimme nopeasti.